1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Mikkelin Seudun Selkäyhdistys ry ja sen kotipaikka on Mikkeli.
Yhdistyksen toiminta-alue on Mikkelin seutukunnat. Yhdistys on Selkäliitto ry:n jäsenyhdistys.
2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia selkä - ja niskasairauksien ja niistä aiheutuvien oireiden ennaltaehkäisemiseksi ja ongelmien vähentämiseksi sekä jäsentensä henkisen vireyden ylläpitämiseksi.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys harjoittaa koulutus-, tiedotus- ja julkaisutoimintaa, tarjoaa terveyttä edistävää liikuntatoimintaa, toimii yhteistyössä viranomaisten ja sellaisten yhteisöjen ja järjestöjen kanssa, joiden toiminta tukee yhdistyksen toimintaa ja tarkoitusta.
Yhdistyksellä on oikeus toimintaansa varten omistaa ja hallita kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.
Yhdistys voi toimeenpanna rahankeräyksiä, arpajaisia, myyjäisiä ja juhlia, jotka liittyvät välittömästi sen tarkoitusten toteuttamiseen varojen saamiseksi toimintaansa varten. Tarvittaessa yhdistys hankkii toiminnalleen asianomaisen luvan.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys kantaa jäsen- ja kannatusmaksuja ja voi ottaa vastaan avustuksia.
3. Jäsenet
Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen säännöt, toimintaperiaatteet ja tarkoituksen.
Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.
Varsinaiset jäsenet ja kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus. Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa.
Kunniapuheenjohtajilla ja kunniajäsenillä on kokouksissa läsnäolo-, puhe- ja äänioikeus.
4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä hallitukselle tai sen puheenjohtajalle, jäsenasioidenhoitajalle tai Selkäliiton toimistoon.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai on muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa
taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
5. Jäsenmaksu
Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta, erikseen kummallekin jäsenryhmälle, päättää syyskokous. Yhdistys voi valtuuttaa Selkäliiton hoitamaan jäsenmaksujen perinnän sen puolesta.
Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja.
6. Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja 6 (kuusi) muuta varsinaista jäsentä sekä 2 (kaksi) varajäsentä.
Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä.
Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä.
8. Tilikausi ja toiminnantarkastus
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen toimintakertomus on annettava toiminnantarkastajalle viimeistään kolme viikkoa ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.
9. Yhdistyksen kokoukset
Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Yhdistyksen kevätkokous pidetään maalis-huhtikuussa ja syyskokous loka-marraskuussa hallituksen määräämänä päivänä.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty jollekin hallituksen
jäsenelle.
Yhdistyksen kokouksissa jokaisella varsinaisella jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä on yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Kannatusjäsenellä ei ole päätäntävaltaa yhdistyksessä.
Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan, ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
10. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä tai sähköpostitse. Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin päättäessä reaaliaikaisen tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana. Etäosallistumismahdollisuudesta on mainittava kokouskutsussa.
11. Varsinaiset kokoukset
Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- kokouksen avaus
- valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- hyväksytään kokouksen työjärjestys
- esitetään tilinpäätös, toimintakertomus ja toiminnantarkastajan
lausunto
- päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden
myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- kokouksen avaus
- valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- hyväksytään kokouksen työjärjestys
- vahvistetaan toimintasuunnitelma
- päätetään jäsenmaksun ja kannatusjäsenmaksun suuruudesta
- päätetään hallituksen jäsenten ja toiminnantarkastajien palkkiosta ja matkakorvauksista
- vahvistetaan tulo- ja menoarvio (talousarvio)
- valitaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja
- valitaan yhdistyksen hallituksen jäsenet ja varajäsenet
- valitaan yksi toiminnantarkastaja ja hänelle varatoiminnantarkastaja
- käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevätkokoukseen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle helmikuun 1. päivään mennessä. Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen
syyskokoukseen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle syyskuun 1. päivään mennessä.
12. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi, käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.
